maanantai 25. syyskuuta 2017

Törkeen hyvä feta-pinaattipasta

Mä oon syönyt feta-pinaattipastaa jo neljästi reilun viikon sisään, niin hyvää tää on. Mä rakastan ruokia, jotka on superhelppoja ja nopeita valmistaa, ja jotka silti maistuu ihan älyttömän hyvältä. Etenkin arkipäivisin, kun olisi paljon kouluhommia tehtävänä ja aika kortilla, on ihana kun keittiössä ei tarvitse valua koko iltaa. Ehtii tehdä muutakin. Sellainen ihanan iisi arkiruoka tää feta-pinattipastakin on, ja kuten jo sanoin niin maku on tosiaan älyttömän hyvä. Fetan ja pinaatin yhdistelmä toimii ainakin mun mielestä missä vaan pastasta piirakkaan ja takaisin.



FETA-PINAATTIPASTA (2:lle)

Tarvitset: pastaa kahdelle
1 sipuli
2/3 prk fetaa 
150 g hienonnettua pakastepinaattia
2 dl ruokakermaa(itse käytin plantin maustamatonta)
valkosipulirouhetta
mustapippuria
valkopipuria
chiliä
suolaa

Tee näin: Keitä pasta samalla kun valmistat kastiketta. Pilko ensin sipuli ja kuullota se. Tässä vaiheessa voit heittää mukaan vähän valkosipulirouhetta tai tuoretta valkosipulia. 

Lisää pannulle pakastepinaatti ja sekoittele kunnes pinaatti on sulanut. Pilko myös feta ja lisää sekin joukkoon.

Kaada päälle ruokakerma ja sekoita tasaiseksi. Mausta makusi mukaan. Mä laitoin pienen ripauksen valkopippuria, suolaa ja voimakasta chiliä Ja pippuria ripottelin ihan reilusti.

Parasta tää tietysti on heti tuoreena, mutta ei ollut hullumpaa työpaikallakaan popsia evääksi feta-pinaattipastaa. 


perjantai 22. syyskuuta 2017

Juurtumisesta



Mistä tietää, että on juuret jossakin paikassa? Siitä, että kaupassa saattaa törmätä tuttuihin ihan sattumalta. Siitä, että muistaa ulkoa julkisten aikataulut ja sen, mistä mikäkin juna tai bussi lähtee. Siitä, että uudessa koulussa oli jo valmiiksi tuttuja naamoja ja siitä, että tiedät mille nauretaan kun puheenaiheena on "se yksi lauantai toissasyksynä".

Mä muutin pääkaupunkiseudulle reilut viisi vuotta sitten (joista tosin yksi vuosi kului Lontoossa au pairina). Muistan  vieläkin sen, miten orvolta tuntui ekana lukiopäivänä, kun kaikilla muilla tuntui olevan koko kaveripiiri samassa koulussa. Kaupungilla en taatusti törmännyt tuttuihin, ja moni muille ihan normaali asia oli mulle uutta ja jännittävää. Kuten vaikka se, miten bussikortti toimii. 

Lukion aikana sitä pikkuhiljaa tutustui ihmisiin ja kotikaupunkiin. Tai kaupunkeihin, sillä oon asunut tähän mennessä niin Helsingissä, Espoossa kuin Vantaallakin, ja niputan nää kaikki kolme samaan pääkaupunkiseutunippuun. Vaikka oon aina tuntenut kuuluvani pk-seudulle, en silti tuntenut tätä tietyllä tapaa kodikseni. Lähes kaikilla muilla oli lapsuudenystävät täällä, ne yhteiset kamalat ala-asteen opettajat, ja kaikki muistot. Mun muistot ja lapsuudenystävät olivat satojen kilometrien päässä.

Ei ne lapsuuden ystävät oo yhtään lähemmäs muuttaneet, mutta koulujen alettua oon alkanut huomaamaan yhä selvemmin, että pääkaupunkiseudusta on tullut mun koti. Tunnen kaupunkien eri osat enemmän tai vähemmän hyvin, oon luonut uusia muistoja tänne ja nykyään on aika tavallista, että törmään kaupungilla edes yhteen tuttuun. Joku saattaa olla töissä samassa ravintolassa missä mä oon syömässä, ja toinen saattaa kulkea aamulla samaa reittiä koululle. Tavallaan nää on ihan pikkujuttuja, mutta silti nää on myös niitä, jotka saa jonkin kaupungin tuntumaan kodilta. Tuntuu kuin olisi kasvattanut juuret tähän paikkaan.



Muistojen luominen on ehkä tärkein osa juurtumista. Nykyään jos keskustellaan lukioajoista, niin porukasta löytyy varmasti ainakin joku, joka on käynyt samaa lukiota ja voi huutaa innnostuneesti että "Hei joo mäkin muistan ton!!". Muistan kun pian naimisiin menevät kaverini tapasivat ekoja kertoja, ja voin nauraa muiden mukana, kun puhutaan siitä yhdestä kesästä vuonna x. 

Kaveripiireissäkin huomaa selkeän muutoksen. Alkuun mulla oli tasan yksi porukka, eikä yhtään kaveria sen ulkopuolelta. Sitten kuvioihin tuli toinenkin porukka, ja nykyään mulla on näiden kahden porukan lisäksi myös monta muuta kaveria. Mitä kauemmin jossakin paikassa asuu, sitä useampiin ihmisiin tutustuu, ja siksi pidän yhtenä juurtumisen merkkinä myös sitä, että samalla paikkakunnalla on kavereita joista kaikki eivät tunne toisiaan.

En tosiaan ollut ajatellut näitä juttuja oikeastaan ekan pääkaupunkiseutuvuoteni jälkeen, mutta nyt uuden koulun alettua oon huomannut selkeän eron vaikkapa lukion alkuun. On ihana huomata juurtuneensa tänne. Ennen en osannut vastata kysymykseen kotipaikasta, mutta nykyään osaan.

Onko teillä ollut muuton jälkeen yhtään samoja fiiliksiä kun mulla? Mikä tekee sun kotipaikasta kotipaikan?


keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Keskiviikon kuulumisia



Mulla on ollut tänään ihanan pitkä aamu. Koululle tarvitsee vaivautua vasta puolen päivän jälkeen, joten oon saanut heräillä rauhassa ja opiskella omaan tahtiini. Yksi isompi tentti on enää muutaman viikon päässä, ja oon lukenut siihen hörppien samalla ehkä sata litraa teetä. Mun pitää ehdottomasti esitellä mun teevarasto teille jossakin vaiheessa, sillä mulla on niin monta lemppariteetä. Ostin kans vastikään Ikeasta söpön hyllykön, johon voin säilöä niin teet kuin vedenkeittimenkin. Ihan parasta etenkin opiskelujen kannalta, kun ei tarvitse lähteä mihinkään saadakseen lisää teetä.



Tälle päivälle suunnitelmissa on käydä sillä yhdellä luennolla, ja viettää illalla laatuaikaa poikakaverin kanssa. Bongasin kartasta kivan oloisen viheralueen ihan mun kämpän läheltä, niin voisi vaikka  napata teetä termariin ja lähteä pienelle luontoretkelle. Nyt syksyllä joka paikka on niin älyttömän kauniina! Ja tekee ihan hyvää tutustua lähialueeseen vähän paremmin. Eilen jäin vahingossa väärällä pysäkillä pois, ja ehdin jo melkein eksyä tähän naapurustoon (tai olisin varmaan eksynytkin ilman google mapsia). Piristävä kävelylenkkihän siitä tuli, joten en valita. En tosin ota tästä mitään paineita. Jos iltapäivällä laiskottaa, niin hyvän ruoan laittaminenkaan ei olisi yhtään hullumpi idea.

Toisen asteen koulutuksessa on se hyvä puoli, että opinnot on oikeesti kiinnostavia. Mä oon tähän mennessä ollut jokaisesta kurssista ihan innoissani, ja nää tenttikirjatkin on tosi mielenkiintoisia. Nyt mun täytyy jatkaa opiskelua, ja syödä ehkä jotain aamupalaakin. 

Kivaa keskiviikkoa teille tyypit!