keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Ihana Porvoo

Kävelet pitkin mukulakivikatua, jonka molempia sivuja reunustaa kauniiden vanhojen talojen rivi. Edessä siintää puisto, ja vastaan kävelevän naisen jäätelö näyttää houkuttelevalta. Ehkä puistossa on jäätelökioski, josta voisit itsekin ostaa viilennystä kesäpäivään. Et kuitenkaan pääse puistoon asti - ainakaan vielä - sillä vasemmalle aukeaa ehkä suloisin kuja ikinä, ja lähdet katsomaan minne se johtaa...



Me käytiin talvella poikaystävän kanssa Porvoossa, ja ihastuttiin sen kauneuteen siinä määrin, että päätettiin tulla kesällä takaisin. Lauantaina oli sitten The Day, ja vietettiinkin koko päivä Porvoon ihania katuja samoillen. Kesä helli meitä, ja sadevaroituksista huolimatta saatiin kulkea koko päivä ihanan auringonpaisteen alla. Löydettiin metsästä tän vuoden ekat mustikat ja ihailtiin vähän syrjemmässä sijaitsevien talojen ikkunoita ja pihoja. Olisi tehnyt mieli ostaa jäätelöt joka ikisestä vastaantulevasta kioskista, mutta hillittiin itsemme aika hyvin ja tyydyttiin yhteen tötteröön jokirannassa. 

Tältä reissulta jäi käteen kaksi ihanaa ruokapaikkaa, ja noin kymmenen muuta joissa haluaisin vielä tulevaisuudessa piipahtaa... Lounasaikaan ainakin mulla maha jo suorastaan huusi ruokaa, joten hyvin minimaalisen ympärillevilkuilun jälkeen päädyttiin ekaan kivanoloiseen paikkaan. Gabriel 1763 osoittautuikin aika hyväksi valinnaksi, sillä heidän vuohenjuustosalaattinsa oli ihan mielettömän hyvää! Kuulin myös, miten naapuripöydästä joku onnistui tilaamaan itselleen vegaanisen pizzan vaikka sellaista ei ravintolan varsinaisella ruokalistalla ollutkaan. Mun mielestä tällainen joustavuus ravintoloiden puolelta on ihan parasta.



Toinen, ehkä vieläkin onnistuneempi ruokailukokemus oli Cafe Postres, jossa istuttiin kaikessa rauhassa juomassa teetä ja syömässä yhtä parhaista juustokakuista ikinä. Tätä paikkaa olin vilkuillut jo talvella, mutta hullujen jonojen takia jätettiin sillä kertaa väliin. Nyt tilaa oli enempi, ja saatiinkin meidän teehetkestä ihana lepotauko kaiken kävelyn lomaan.

Taisin jo talvella hehkuttaa, mutta Porvoo on kyllä ehdottomasti yksi mun lempparikaupungeista Suomessa. Suosittelen todellakin piipahtamaan siellä, jos ette ole vielä käyneet!


perjantai 14. heinäkuuta 2017

Watermelon slushie | Jäätelökesä

Yövuorot on saaneet mut ihan sekaisin viikonpäivistä, kun mun "päivään" on mahtunut kerralla puolikkaat kahdesta eri vuorokaudesta. Jäätelökesä -sarjan postauspäivä eli torstai meni multa totaalisen ohi, mutta toisaalta ehkä ihan hyvä näin, sillä eilisessä kaatosateessa ei olisi todellakaan tehnyt mieli mitään kylmää. Nyt ulkona on huomattavasti kivempi keli, ja tiedättekös mikä viilentää ja piristää vielä jäätelöäkin paremmin? - Slushie! 

Vesimelonislushie on ehkä paras kesäinen juotava mitä tiedän. Täynnä jäähileitä, ja ah niin törkeän hyvää. Tekeminenkin on tuttuun tapaan ihanan helppoa - ei tarvita mitään erikoisia välineitä, perus sähkövatkain ja kulho riittävät hyvin. Tai blenderi jos sellaisen omistat.



WATERMELON SLUSHIE

Tarvitset: Puolikkaan vesimelonin, 2 dl pakastevadelmia, reilu loraus sitruunamehua ja 2-4 dl kylmää vettä

Tee näin: Pilko vesimeloni kuutioiksi ja pakasta vaikka yön yli (vähempikin tosin riittää). 

Seuraavana päivänä ota kuutiot huoneenlämpöön jo vähän ennen kuin aiot ryhtyä slushien tekoon. Et nimittäin halua rikkoa vatkaintasi umpijäisiin meloninpaloihin. Kun kuutiot ovat hieman sulaneet, heitä samaan kulhoon myös vadelmat, sitruunamehu ja noin 2 dl vettä. Sekoita huolella niin, että massasta tulee aivan tasaista. Lisä vettä tarvittaessa. Mulla meni yhteensä tasan 4 dl, mutta määrä tietysti riippuu siitä, kuinka iso vesimeloninpala sulla on käytössäsi.

Mun mielestä slushiesta tuli täydellistä just tällaisena - just sopivan raikas, makea ja jäinen. Halutessasi voit kuitenkin lisätä sekoitusvaiheessa mukaan myös jotakin makeutusta, esimerkiksi vaahterasiirappi voisi toimia hyvin.

Ihanaa alkavaa viikonloppua teille tyypit! 


torstai 6. heinäkuuta 2017

Breakfast popsicles | Jäätelökesä



Jäätelökesä -postaussarja saa tällä kertaa jatkoa ihan superhyvästä amupalajädestä. Söin näitä eilen noin puolitoista (unohdin ekasta puikosta puolet pöydälle sulamaan, sen siitä saa kun on väsynyt) ja voin kertoa, että näissä on maun lisäksi jopa kaksi ihan parasta puolta. Ensinnäkin on tosi jees, kun yhdestä puikosta löytyy kaikki aamupalatarpeet jogurtista marjoihin ja kaurahiutaleisiin. Toisekseen; kukapa ei haluaisi syödä jäätelöä aamupalaksi heinäkuussa?

Okeiokei, löytyy näistä vielä yksi erityisen hyvä puoli. Itse tehtyihin aamupalapuikkoihin voi nimittäin tunkea just niitä omia lemppareita. Jos normaalisti syöt puuroa erilaisilla päällysteillä kuten mä, niin kaurahiutaleet, pähkinät ja marjat on aika hyvä valinta jogurtin kaveriksi. Toisaalta myös hedelmäpalat tai vaikka murot voisivat toimia hyvin.



BREAKFAST POPSICLES (2kpl)

Tarvitset: noin 2 dl lempijogurttiasi, ja kourallisen kaurahiutaleita, pähkinöitä, marjoja ja muuta mitä haluat aamupalapuikkoihin laittaa. 

Tee näin: Laita jäätelömuotin pohjalle hieman jogurttia. Laita päälle ohut kerros marjoja, pähkinöiä tai mitä haluatkin. Lisää uusi kerros jogurttia ja jatka täyttämistä niin, että joka toiseen kerrokseen tulee jogurttia (se pitää puikon kasassa). Lopuksi tökkää tikku herkun keskelle, ja siirrä pakastimeen vähintään neljäksi tunniksi. Itse suosittelen väsäämään näitä illalla, niin aamulla on aamupala valmiina pakastimessa. 

torstai 29. kesäkuuta 2017

Chilisuklaajäde | jäätelökesä

En varmaan ole ainoa, jonka mielestä (suklaa)jäätelö kuuluu kesään yhtä erottamattomasti kuin lämpö, vehreys ja rentoilukin. Jos nice creameista puhutaan, niin suklaa on ehdottomasti mun useiten käyttämä maku, mutta pitihän suklaajädeä väsätä myös aitona, kermasta ja sokerista tehtynä versiona. Itse tehtyä jäätelöä kelpaakin sitten nauttia auringonpaisteessa loikoillen.

Mä tykkään eniten jäätelöistä, joissa on jokin juju. En ostaisi ihan perusjädeä kaupasta, joten miksi tekisin sellaista itsekään? Niinpä. Fazerin chilisuklaapatukka on yksi mun lempparisuklaista, joten päätin kokeilla vähän samaa jäätelön muodossa. Siis chilisuklaajäätelöä! Homma oli ihan yhtä iisi - ellei jopa helpompi - kuin mustikka-laventelijäätelössä, ja lopputulos oli just sopivan suklainen ja pienesti poltteleva. Tätä jäätelöä pitää tehdä toistekin!



CHILISUKLAAJÄDE

Tarvitset: 2 dl kuohukermaa, n. 400g kondensoitua maitoa, n. 8 rkl sokeroimatonta kaakaojauhetta ja n. 4 tl chilijauhetta.

Tee näin: Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon kondensoitu maito. Mittaa mukaan kaakao ja chilijauhe, ja sekoita tasaiseksi. Pakasta yön yli. 

Tästä tuli ehkä jäätelömäisintä jäätelöä, mitä oon ikinä tehnyt. Tötterön tekovaiheessa se näytti ihan samalta kuin kaupasta ostettu jäde, ja sulikin niin nopeasti että kuvaukseen ja sen sellaiseen jäi aikaa ehkä pari minuuttia. Mutta eipä tän syömisessäkään kovin kauaa mennyt, ihan tajuttoman hyvää! Ja muistuttelen vielä lopuksi maistelun tärkeydestä, nimittäin kaikkein paras lopputulos tulee kun ette vain sokeasti seuraa mun ohjetta, vaan maistelette välillä myös itse ja lisäätte aineksia vähän maun mukaan. 

tiistai 27. kesäkuuta 2017

Mansikoita, miljoona ruusua ja herkullisen jääteen ohje



Satumetsässä voisi kasvaa miljoona kukkaa, joiden tuoksu leviäisi kaikkialle ilmaan. Siellä voisi olla suloisia pieniä polkuja jotka mutkittelevat sinne tänne, ja sata oravaa ja lintua viettäisi kesää kukkapensaiden varjoissa. Niin, tuolta voisi näyttää satumetsässä, mutta siltä näyttää myös huomattavasti lähempänä, eli Haagan Alppiruusupuistossa. 

Toisin kuin satumetsässä, Alppiruusupuistossa meno on vähän samanlainen kuin suosituissa turistikohteissa ulkomailla. Paikalla on nimittäin noin miljoona ihmistä, jotka kaikki haluavat saada osansa satumetsän hohteesta. Mä itse vierailin puistossa jo pari viikkoa sitten ja säästyin ihmismassoilta, mutta luulen että aikaisin aamulla tai myöhään illalla voisi edelleen nauttia suhteellisen rauhallisesta tunnelmasta. Ja vaikka joutuisikin paikalle pahimpaan ruuhka-aikaan, niin suosittelen silti menemään, sillä Alppiruusupuisto on tähän aikaan vuodesta ihan mieletön näky! Kukkia on joka puolella, ja jos onnistuu sulkemaan mielestään kaikki muut ihmiset, niin voi hetken aikaa kuvitella kävelevänsä pitkin satumetsän polkuja.



Meillä oli mukana kokonainen repullinen evästä, ja pysähdyttiinkin eräälle varjoisalle penkille nauttimaan lounasta. Jäätee oli ehtinyt vähän lämmetä kuumassa auringonpaisteessa, mutta oli silti aika täydellistä. Samaa teetä juotiin myös mun synttäreillä, ja maistui sen verran hyvin niin vieraille kuin mullekin, että ajattelin jakaa ohjeen vielä tän postauksen loppuun. Jääteen kaveriksi meillä oli muun muassa mansikka-vuohenjuustosalaattia ja pieniä pinaattipiiraita. Jälkimmäiset on muuten superkäteviä eväsretkellä, jos haluaa jotain ruokaisaa muttei jaksaisi aina väsätä niitä perinteisiä leipiä. 

Alppiruusupuisto on parhaimmillaan just nyt, joten kipin kapin sinne jos haluatte saada osanne kukkaloistosta. Ja vinkatkaa kommentteihin muita ihania kesäkohteita, missä kannattaisi käydä! Mä pyörin enimmäkseen pääkaupunkiseudulla, mutta suunnitelmissa on kyllä piipahtaa jossakin muuallakin tän kesän aikana...



HERKULLISEN PUNAINEN JÄÄTEE

Tarvitset: vettä, hibiscusta (itse käytin tätä), tilkka sitruunamehua, jääpaloja
Tee näin: Mittaa kulhoon sen verran vettä kuin uskot tarvitsevasi (itse mittasin suuren kattilan lähes täyteen). Ripottele veden pintaan hibiscusta ainakin ruokalusikallinen tai pari, jos teet yhtä paljon juotavaa kuin mä. Siirrä juoma jääkaappiin ja anna hautua yön yli. 

Seuraavana päivänä laita jääpalat kannun pohjalle, purista päälle hieman sitruunamehua ja kaada hautunut hibiscustee siivilän läpi kannuun. Nauti.


torstai 22. kesäkuuta 2017

Kesäyön uni - laventelinen mustikkajäätelö

Jos kesäyö maistuisi joltakin, niin taatusti tältä mustikka-laventelijäätelöltä, jota väsäsin juhannusviikon kunniaksi. Mustikka on yksi mun lempparimarjoista, ja laventeli mätsää tosi hyvin yhteen sen kanssa - etenkin jäätelössä. Mustikka-laventelijäde kannattaakin ottaa kokeilulistalle myös siellä ruudun toisella puolen, nimittäin tän herkun valmistaminen on ihanan iisiä, eikä mitään jäätelökonetta tai muitakaan erikoisuuksia tarvita.

Mä en ollut edes ajatellut, että kondensoidusta maidosta voisi syntyä hyvää jäätelöä, mutta Viimeistä murua myöten -blogissa (mun lempppari ruokablogi btw) oli ihana mansikka-raparperijäätelön ohje, ja sieltä poiminkin "perustukset" tälle mustikka-laventelijäätellön reseptille. Ja tohon samaan pohjaanhan voisi kehittää vaikka mitä kivoja makuvaihtoehtoja!



LAVENTELI-MUSTIKKAJÄÄTELÖ easy as it is


Tarvitset: 2dl kuohukermaa, n. 400g kondensoitua maitoa, n. 800g pakastemustikoita, tilkan sitruunamehua ja 6 tl kuivattua laventelia.

Tee näin: Lämmitä mustikoita kattilassa, ja voit halutessasi heittää mukaan tilkan sitruunamehua. Jos haluat ihan tasaista jäätelöä, kannattaa mustikat soseuttaa vielä sauvasekoittimella, mutta mun mielestä ne hajosivat tarpeeksi ilman erillistä soseutustakin. Siirrä mustikkamassa jääkaappiin jäähtymään. 

Vaahdota kuohukerma, ja sekoita joukkoon kondensoitu maito. Jauha noin 3tl kuivattua laventelia ja lisää kermamaitoseokseen. Lisää viimeiseksi vielä mustikat ja sekoita tasaiseksi. Siirrä pakastimeen ja anna olla siellä vähintään 12 tuntia. 

Tästä jäätelöstä tulee aika kovaa, joten kannattaa ottaa se huoneenlämpöön pehmenemään jo hieman ennen tarjoilua.

Ja sitten vain nauttimaan vaikka juhannussaunan jälkeen! Tai oikeastaan milloin vain.

psst. Tsekkaa myös Revontulipalon jäätelökesän aiemmat osat: 4 x nice cream, Froyo bites ja Chocolate covered frozen bananas

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Synttärijuttui



Yksi parhaista, joka vuosi toistuvista jutuista kesässä on mun omat synttärit. Vaikka vuosien karttumisessa ei ole enää lainkaan sitä samaa hohdokkuutta kuin joskus pienenä, niin yhä edelleen rakastan jokaista syytä kutsua ystävät koolle ja leipoa jotain hyvää. 

Tänä vuonna mun synttäreiden ruokateema oli "finnish afternoon tea", ja väsättiinkin kaverin kanssa pöytä täyteen söpöjä minikolmioleipiä, mustikkaskonsseja laventelilevitteellä ja kokonainen kesäkakku. Oon leiponut viimeisten parin vuoden sisällä aika monta kakkua, mutta tää viimeisin vie ainakin makunsa puolesta kirkkaasti voiton. Sen sisältä löytyi vähän kaikkea mustikasta, suklaasta ja banaanista alkaen, ja vähän jännitti etukäteen että mitenköhän ne kaikki pelaavat yhteen. Aika hyvin ilmeisesti, kun jaksoin vielä tänäänkin (2 päivää myöhemmin) vetää kyseistä kakkua aamupalaksi. 

Oli ihan älyttömän kiva nähdä kavereita pitkästä aikaa. Niin kuin tiedätte, niin koko kevät meni mulla enemmän tai vähemmän väsyneissä merkeissä, eikä energiaa (saati sitten aikaa) riittänyt enää kavereiden kanssa hengailuun. Olikin ihan superjees istua pitkästä aikaa iltaa yhdessä, vaihtaa viimeisimpiä kuulumisia ja ylipäätään viettää aikaa näiden tärkeiden ihmisten kanssa. Käytiin illemmalla vielä kävelyllä rannassa, ja vitsit miten kesäinen olo tuli kun istui siinä kalliolla mekko päällä ja kuunteli lintujen lauluun sekoittuvaa puheensorinaa. Just tällaiset illat tekee kesistä niin maagisia.

Ihanaa alkavaa viikkoa teille!


torstai 15. kesäkuuta 2017

Chocolate Covered Frozen Bananas

Mun kesän lemppariherkut on sellaisia, jotka valmistuvat mahdollisimman vähällä vaivaalla. Niinkuin vaikka nämä suklaakuorrutteiset banaanit. Makuyhdistelmä on varmaan kaikille tuttu tunnelmallisista nuotioilloista, mutta tämä jäinen versio sopii paremmin kuumiin kesäpäiviin. Kivaa vaihtelua perusjädeille. Ja näistähän saisi halutessaan vaikka miten nättejä - esimerkiksi valkosuklaaraidat tai pähkinämurut voisivat näyttää tosi kivoilta. Tai sitten voi ripotella suklaan pinnalle miljoona kesäisen värikästä nonparellia, kuten mä tein.



CHOCOLATE COVERED FROZEN BANANAS

Tarvitset: 60-70g suklaata, 1 banaanin, 2 jäätelötikkua (+ koristeita)

Tee näin: Sulata suklaa vesihauteessa. Suklaan sulaessa voit halkaista banaanin kahtia ja kiinnittää jäätelötikut molempiin puolikkaisiin. Dippaa banaanit suklaaseen, koristele halutessasi ja siirrä herkut pakastimeen ainakin pariksi tunniksi. Nauti.

psst. Tsekkaa myös jäätelökesän aiemmat osat; 4x nice cream ja Froyo bites

torstai 8. kesäkuuta 2017

Froyo bites



Se olisi taas torstai, mikä meinaa ennen kaikkea jatkoa Revontulipalon jäätelökesälle! Tähän aikaan vuodesta ainakin mulla on usein sellainen olo, että tekisi mieli syödä jotakin raikasta ja viileää, muttei ihan aina jaksaisi vetää kokonaista jäätelöä. Jäiset jogurttipalat ovat juuri sopivan kokoisia pieneen naposteluun, ja näitä on superhelppo tehdä lähes missä maussa tahansa.

Näihin pieniin herkkuihin tarvitset vain suklaamuotin (mulla on joku kaupan perus sydänmuotti), pari desiä lempijogurttiasi ja muutamia marjoja. Mä käytin vaniljajogurttia ja mustikoita. 

Sekoita ainekset keskenään ja jaa seos suklaamuotin koloihin. Siirrä pakastimeen vähintään yhden yön ajaksi ja nauti. Parhaimmillaan nämä ovat viikon sisällä valmistuksesta. Mä lisäsin näitä pari päivää sitten aamupuuroa koristamaan, eikä hullummalta maistunut sekään! 

Ihanaa pian alkavaa viikonloppua näiden jäisten jogurttipalojen voimin! 

psst! Kurkista myös viime viikon ohje tästä.


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Freedom



Tiedättekö, miten tajuttoman hyvä olo tulee kun hillittömän isosta työtaakasta 80 prosenttia tipahtaa hups vain pois. Mun työkuviot helpottuivat huomattavasti jo viime viikolla, ja nyt eilen kävin tekemässä vikan pääsykokeen. Tekisi mieli sanoa, että sinne viimeistään pääsen jos en jo aiempiin hakuvaihtoehtoihin, mutta luulen ettei näiden kanssa kannata olla liian varma - silloin ei ainakaan pääse mihinkään jos niin erehtyy luulemaan. Joka tapauksessa oli aika ihana fiilis kävellä ulos siitä koesalista ja tajuta että kaikki tää hullu kiirepyöritys, jota oon elänyt koko kevään, on nyt ohi. 

Juhlin aihetta ja nättiä ilmaa jäätelöllä, ja tulin kitsailupuuskassani löytäneeksi ihan törkeän hyvän uuden lempparin. En raaskinyt ostaa kalliilta jäätelökioskilta mitään, vaan suuntasin sen sijaan kauppaan. Sieltä pakastealtaan kätköistä bongasin Tötterön aika jännän (vegaanin) vadelma-chili-salmiakkijäätelön, enkä ihan tosissani muista millon olisin syönyt yhtä hyvää jätskiä (vaikka doy mustikka-banaanijäde onkin hyvä kakkonen). Loppuillan ja tän päivän oon viettänyt bullet journalin parissa, sillä näin pari ihanaa videota kauniista kalentereista ja päätin kokeilla itsekin. Tai oikeastaan päätin olla kokeilematta, mutta sit kuitenkin teki mieli katsoa miltä itse piirretty kalenteriaukeama näyttäisi, ja nyt mulla on heinäkuun sivut piirretty jo puoleen väliin asti... Jos jaksan oikeasti innostua aiheesta, niin voisin jossakin vaiheessa jakaa kuvia mun väkertelyistä tänne bloginkin puolelle. 



Mun tekisi vain mieli hehkuttaa tätä hyvä fiilistä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Kun ei ole pieneen ikuisuuteen ehtinyt tekemään yhtään mitään  - edes nukkumaan kunnolla, niin on kuulkaas aika luksusta syödä iltapala rauhassa lempparitubettajia katsellen. Ja kävellä töiden jälkeen pidempää ja nätimpää reittiä kotiin sen lyhyen ja nopean sijaan. Jopa siivoaminen on ollut  aika hauskaa, kun viimeiset pari kuukautta oon vaan kasannut mun tavaroista pilvenpiirtäjää keittiön pöydälle. Kämppiskin taitaa olla ihan iloinen siitä että mulla on taas aikaa siivota...

Toivottavasti teidänkin kesä on alkanut kivasti! Ja linkkailkaa ja vinkkailkaa tonne kommentteihin jos teillä on postauksia tai instagram -kuvia tai muita hyviä vinkkejä bullet journaliin.


lauantai 3. kesäkuuta 2017

Chocolate Factory



Vähän viileä (lue: jäätävän kylmä) alkukesän päivä voi kääntyä aivan huippuhauskaksi, jos valitsee ohjelman huolella. Etenkin pääkaupunkiseudulla (mutta myös muualla!) on hurja määrä erilaisia sisäaktiviteetteja, jos ulkona vallitseva sää ei oikein nappaa. Me käytiin poikakaverin kanssa Fazerilan opastetulla kierroksella just yks tollainen kylmä kesäpäivä, ja oli kyllä vielä kivempi kokemus kuin olin etukäteen ajatellut.

En viitsi spoilata itse kierroksen kulkua teille liikaa, jos joku teistäkin päätyy sinne lähiaikoina, mutta paria juttua on ihan pakko hehkuttaa. Ensinnäkin Fazerilan kasvihuone on superihana, vaikkakin tosi pieni. Monesti ulkomaillakin etsin käsiini paikalliset kasvitieteelliset puutarhat sun muut, joten oli tosi kiva päästä kuulemaan suklaan valmistukseen läheisesti liittyvistä kasveista myös tuolla kierroksella. Toinen erityisesti just mua kiinnostanut juttu oli virtuaalilasit, joiden avulla pystyi "kiertelemään" itse tehdasaluetta. Eikä pidä unohtaa sitä vapaan maistelun osuutta, joka on varmaan kaikkien lasten (ja aikuistenkin) suosikkikohta.



Olisi muuten kiinnostava tietää, miten suomen- ja englanninkieliset opastukset eroavat toisistaan. Me otettiin nimittäin poikaystävän kanssa jälkimmäinen, koska kumpikin tykätään käyttää englantia välillä jopa keskenämme (äidinkieli molemmilla on siis suomi). Kaikki muut kierroksella olleet olivat ylläriylläri ulkomaalaisia, ja opastuksesta huomasi aika selkeästi, että se on osoitettu turisteille. 

Noita tehtaitahan (tai niiden vierailukeskuksia) on aika monia muitakin, ite oon käynyt aiemmin mm. Cola Colan vierailukeskuksella. Ihan huippupaikkoja viettää vaikkapa ekoja lomapäiviä tai vapaaviikonloppua nyt, kun noi "kesäsäät" muistuttaa enemmänkin loppusyksyä. Ja hei vinkatkaa kommentteihin jos tiedätte Fazerilan tai Coca Colan lisäksi muita paikkoja, joissa kannattaisi vierailla!


torstai 1. kesäkuuta 2017

Jäätelökesä starttaa



Hellou! Revontulipalon jäätelökesä starttaa vauhdikkaasti neljän nice cream -reseptin voimin. Itse väsätyt jäätelöt maistuvat törkeän hyviltä kuuman kesäauringon alla (ja miksei vähän pilvisempänäkin päivänä), ja ainakin tätä nelikkoa viitsii syödä vaikka seitsemän kertaa viikossa. Sokeria ei ole nimittäin lisätty ollenkaan, vaan kaikki makeus näihin jätskeihin tulee marjoista ja hedelmistä. Ei paha. Eikä herkuttelu vielä tähän jää, vaan uusia viileitä reseptejä on luvassa joka torstai heinäkuun loppuun saakka. Kannattaa siis pysyä kuulolla!



4 X NICE CREAM

Jokaiseen jäätelöön tulee 1½ banaania viipaloituna ja pakastettuna. Mitä kypsempänä banaanisi pakastat, sitä makeampaa jäätelöä saat, joten ihan vihreitä banskuja ei pakkaseen kannata tunkea. 

Perusohje menee näin: Kippaa kulhoon (tai blenderiin) ainekset, sekoita tasaiseksi ja nauti. Vatkaimillakin saa ihan hyvää jälkeä, jos et blenderiä satu omistamaan. Mun antamat määrät on summittaisia, koska sun käyttämät hedelmät saattaa olla ihan eri kokoluokkaa kuin ne joita mä käytin. Paras lopputulos syntyy siis ihan vain kokeilemalla.

Huom: Voit myös siirtää valmiin nice creamin pakastimeen ja syödä myöhemmin. 



4 X MAKUVAIHTOEHTO

Spiced Blueberry - tähän mun henkilökohtaiseen lemppariin tarvitset kourallisen jäisiä mustikoita sekä ripauksen kanelia ja kardemummaa.

Mango - pirteän keltaiseen jätskiin tarvitset pienehkön mangon kuutioituna ja pakastettuna.

Raspberry Lemonade - kirpeän raikas lopputulos syntyy kourallisesta jäisiä vadelmia, puolikkaan (pienen!) sitruunan raastetusta kuoresta ja pienestä lorauksesta sitruunamehua. Ole varovainen sitruunamehun kanssa, sillä liian suuri määrä tekee jäätelöstä liian vetistä.

Chocolate coconut - kaakaojauhetta noin reilun ruokalusikallisen verran, lisäksi kookoshiutaleita ja halutessasi ihan vähän kookoskermaa.

Mitä näistä haluaisit testata ekana?

lauantai 27. toukokuuta 2017

Summer 2017 Bucket List



1. Turistipäivä Helsingissä - tänä kesänä aion pyhittää vähintään yhden päivän Helsingin parhaiden nähtävyyksien ja kahviloiden kiertelyyn. Kamera vain messiin ja menoksi. 2. Aloita juoksu ja opi taas tykkäämään siitä - rakastin juoksua ala-asteella, mutta nyt en edes muista milloin olisin hölkkäillyt johonkin muuhun kuin bussiin tai junaan. Ei mitään hajua kuinka pitkälle pystyn tällä hetkellä juoksemaan, mutta aion ottaa siitä selvän ja parantaa tulosta kesän loppuun mennessä mahdollisimman paljon. 3. Käy uimassa vähintään viisi kertaa - normaalisti mun uintikerrat rajoittuu maksimissaan yhteen, ja viime kesänä en tainnut uida kertaakaan. Jälkikäteen aina harmittaa, joten tänä kesänä aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja uida niin paljon kuin jaksan. 4. Käy vihdoin Rootsissa  - niin perus mä, oon miettinyt vaikka kuinka kauan tuolla käymistä, mutta aina se on vain siirtynyt myöhempään ja myöhempään. Jos nyt kesällä vihdoin... 5. Tutustu uuteen suomalaiseen kaupunkiin  - kotimaanmatkailu kunniaan! Tähän kohtaan lasketaan myös sellaiset tutut kaupungit, joissa olen käynyt vain talvella. 6. Rakenna kesämaja vilteistä, tyynyistä ja muista - miettikääpä kuin siistiä on lukea kirjaa ja juoda jääteetä itse rakennetun kesämajan suojissa! 7. Käy Taste of Helsingissä!



8. Notski-ilta kavereiden kanssa - hyvää ruokaa ja huikeeta seuraa, niistähän parhaat kesäillat on tehty. 9. Kehitä jotain hauskaa synttäreitä varten - juhlien järkkääminen on superkivaa, joten täytyy synttäreidenkin kunniaksi keksiä jotain hienoa. Tai oikeastaan valita joku niistä miljoonasta ideasta, joita oon viime aikoina pyöritellyt mielessäni. 10. Vietä PALJON aikaa ystävien kanssa - oon häpeällisesti laiminlyönyt mun ystävyyssuhteita koko kevään, kun aika ei kerta kaikkiaan oo riittänyt mihinkään. Nyt on aika korjata tämäkin vääryys, ja viettää ainakin miljoona kivaa hetkeä mun lemppari-ihmisten kanssa. 11. Löydä uusia suosikkikirjoja - tähän pätee oikeastaan sama kuin edelliseenkin, eli koko keväänä ei ole ollut aikaa lukea mitään muuta kuin pääsykoematskuja. Nyt sitten rennommalle linjalle ja parasta olisi jos siinä sivussa löytäisin uusia lemppareitakin. 12. Aamupalatreffit - Jotain niin simppeliä ja hirmu kivan oloinen ajatus. Kahvilaan tai muualle treffaamaan ystäviä ja syömään aamupalaa. Tai miksei voisi pakata aamupalaa reppuun ja suunnata johonkin Helsingin ihanista puistoista.

Mitä suunnitelmia sulla on tän kesän varalle? 


torstai 25. toukokuuta 2017

Ajatuksia välivuodesta



Noin kaksi vuotta sitten mä painoin päähäni valkolakin, pää pullollaan suunnitelmia tulevalle välivuodelle. Opiskelun sijaan halusin nähdä maailmaa ja oppia englantia, ja vuotta myöhemmin palasinkin Suomeen monta kokemusta rikkaampana. Vaan tuli uudet pääsykokeet, ja heinäkuun alussa hylkäysviesti kaikkialta. Ei auttanut kuin kehitellä tekemistä tällekin vuodelle. Näin toisen välivuoden lopulla ajattelin jakaa mun ajatuksia tänne blogiinkin. Teistä moni on myös ehkä viettämässä ekaa tai tokaa välivuottaan, ja teillä muillakin tää hetki saattaa olla edessä nyt tai muutaman vuoden päästä. 

Mun eka välivuosi oli just sellainen kuin kaikista lehdistä ja blogeista saa lukea. Päädyin au pairiksi ihanaan perheeseen Lontooseen, opin hurjasti englanti ja matkustelin paljon. Vaikka arki on toki arkea myös ulkomailla, niin viihdyin siinä arjessa tosi hyvin. 

Tokan välivuoden alussa olin ihan hukassa. Olin ollut melko itsevarma koulupaikan saannin suhteen, enkä erityisemmin ehtinyt panostaa plan B:n keksimiseen. Onnekseni sain kuitenkin töitä, sillä mun pahin pelko olisi ollut ihan tyhjän päälle jääminen. Kotona hengailu ja eiminkään tekeminen olisivat olleet omiaan lisäämään sitä ahdistusta, mitä koulupaikan ja sitä myötä elämän "suunnan" puuttuminen aiheuttaa jo muutenkin. Jossain vaiheessa aloin kaivata lisää haastetta mun päiviin, ja hankin itseni sen myötä niin kiireiseksi (kuten ehkä ootte huomanneetkin...), että hyvä kun nukkua ehdin.

Tällä hetkellä yritän ihan tosissani päästä kouluun, sillä pikkuhiljaa alkaa ihan oikeasti kaivata kunnollista suuntaa elämälle, ja lisäksi mä oon aina tykännyt oppia uutta. Vaikka koulupaikka on se mihin tähtään, niin tällä kertaa mulla on myös vähän parempi plan B kuin viime vuonna. Uskonkin, että kävi miten kävi, niin tuun olemaan onnellinen. 


tiistai 23. toukokuuta 2017

Aika rikkoa hiljaisuus



Mihin tää kuukausi on oikein kadonnut? Mun piti postata tällä kertaa enemmän kuin viime kuussa ja muutenkin tehdä kaikkea mitä tykkään, mutta vähän toisin kävi. Rentoilun sijaan oon paiskinut hulluna töitä ja lukenut kaiken vapaa-ajan pääsykokeisiin - jos nyt tänä vuonna vihdoin tärppäisi... Oon ollut niin ahkera aamusta iltaan, että omille jutuille ei ole jäänyt aikaa juuri ollenkaan. Ei erityisen kiva tilanne, mutta siitäkin on nyt (lähes) selvitty. Enää alle kaksi viikkoa, niin päivittäinen työmäärä putoaa taas normaalille tasolle, ja ehdin taas tehdä asioita jotka mun mielestä kuuluu tavalliseen kivaan arkeen. 

Tulevilta kiireettömiltä päiviltä odotan ennen kaikkea rauhallisia aamupalahetkiä, kirjojen lukemista, kaikenlaista hengailua ihanassa kesäsäässä ja ystävien näkemistä. Etenkin jälkimmäinen oon jäänyt ihan hävettävän vähiin, kun kaikki vapaaillat ovat menneet pääsykoekirjojen parissa. Olkaa te muut vähän viisaampia kuin mä, älkääkä haaliko hulluna töitä silloin kun aiotte muutenkin käyttää ison siivun ajastanne pääsykoelukuihin. Tulee meinaan aikamoinen tekemistulva. Vaan vahingosta viisastuneena eteenpäin taas. Mulle on ehtinyt kertyä ihan älyttömäti kivoja postausideoita, ja maltan tuskin odottaa, että pääsen vihdoin toteuttamaan niitä! Nytkin oli niin ihana istahtaa pitkästä aikaa tietokoneen ääreen ihan vain kirjoittelemaan teille, vaikkei mulla sen kummempaa asiaa edes ollut.

Huikeeta alkukesää teille, ja nähdään taas seuraavassa postauksessa!

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Parasta just nyt



...toukokuu ja sen mukana lämpimät ilmat, ihana auringonpaiste ja lähestyvän kesän tuoksu. Tykkään!

...kevään ekat kukat ja puhjenneet lehdet. Harmaa on kiva väri vaatteissa ja sisustuksessa, mutta luontoon mä haluun väriä. On superjees kun harmaus peittyy hiljalleen kaiken vihreän ja valkoisen ja sinisen ja keltaisen alle.

...superhyvä lohi, jota söin tänään töissä. Bonuksena se että tajusin vihdoin sen ihanan päällisen olevan smetanaa - tätä pitää testata itsekin kotona.

...vappuviikonloppu, jonka aikana ehdin nähdä suurinta osaa kavereista ja rentoutuakin vähän.

...lähestyvä kesä"loma". Vaikka oon näillä näkymin töissä koko kesän, niin työmäärä tulee putoamaan rajusti touko-kesäkuun vaihteessa. Saan sanoa heipat kaikille pääsykoeluvuille, ja työkuvioistakin tulee vähän yksinkertaisemmat. 

...aurinko. Okei sanoin tän jo kevätkohdassa, mutta vitsit miten kiva on herätä auringonpaisteeseen ja kulkea ulkona ilman takkia! Valoisat päivät saa koko fiiliksen niin kivaksi. 

Mikä teki sun päivästä kivan tänään?

torstai 27. huhtikuuta 2017

Pikaisia kuulumisia



Mä olin aamulla jo ihan keväisissä tunnelmissa, kun aurinko paistoi niin lämpimästi että jopa mä - ikuinen vilukissa - uskalsin avata takkia ja tunkea huivin laukkuun. Aika nopsaan tuli kuitenkin muistutus siitä että Suomen kevät ei ihan niin iisi ja leppoisa ole kuin aurinkopäivien perusteella voisi luulla. Taivaalta ryöppysi rakeita pieninä kuuroina varmaan parin tunnin ajan, ja niin mä sain talsia kotiin kengät märkänä ja tiukasti takkiin kääriytyneenä. Pitää vain toivoa vapuksi vähän parempaa säätä, kun silloin olisi niiiin kiva viettää koko päivä ulkosalla! 

On ollut jotenkin huvittavaa seurata puolen maailman vappuintoilua. Oon nimittäin tasan yhtä innoissani kuin kaikki muutkin, mutten biletyksen vaan rentoutumisen takia. Vaikka kaikkein kiireisin ajanjakso onkin jo takana päin, niin työt ja pääsykoeluvut syövät aika valtavan osan mun ajasta tälläkin hetkellä. Vappu on yksi harvoista täysin vapaista päivistä koko keväänä, ja silloin aionkin ottaa niin rennosti kuin mahdollista. Ja viettää paljon aikaa luonnossa, sillä siellä on nyt supernättiä! Oon bongannut jo noin miljoona kukkaa, ja suunnilleen kaikissa puissa alkaa olla jo vihreää. En malta oottaa kesää! Silloin on paitsi ihania ilmoja ja nättiä luontoa, myös vähemmän kiireitä kun pääsykoeluvut on ohi ja ainoa mitä tarvitsee jännittää on tulokset... 

Mitä suunnitelmia teillä on vapun varalle? 

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Olenko ainoa, joka...



...rakastaa ruokakaupassa käyntiä? Jos mulla on aikaa, niin voin hyvin viihtyä yli tunnin normaaleilla ruokaostoksilla. Kaikki mun parhaat ruokaideat tulee kaupassakiertelyn lomassa.

...ei osaa olla yksin? Okei, osaan mä tavallaan. Mulle ei ole mikää ongelma tehdä asioita yksin ja esimerkiksi kahvilakäynnit ihan omassa seurassa on sellaista arjen luksusta. Mutta jos oon pidemmän pätkän keskenäni, niin mieliala vaan tuppaa laskemaan aika nopeasti. En vois asua yksin (mutta sen sijaan joku kommuunielämä todennäköisesti sopis mulle ihan hyvin). 

...rakastaa kiirettä? Jos mulla ei ole muuten kiirettä, niin järkkään sellaisen itse. En nauti siitä, että ei ehdi tehdä mitään kun pitäisi revetä yhtä aikaa kaikkialle, mutta on ihan parasta kun on koko ajan jotakin tekemistä. Välillä pitää vetää henkeä, tottakai, mutta sellainen tosi hidas ja rauhallinen elämäntyyli ei sovi mulle.

...saa kaikki parhaat ideat myöhään illalla? Lomilla parasta on se, kun ei tarvitse välittää kellosta vaan voi toteuttaa niitä kuningasideoita just niin myöhään kuin huvittaa! Arkena pitää vaan pysyä siellä sängyssä vaikka kuinka huvittaisi suunnitella jotain uutta ja kivaa.

...itkee superherkästi? Jos on tunteet pinnassa, ni niin on pian kyyneleetkin. Yritäpä siinä olla vakuuttavasti vihainen, kun silmät on täynnä kyyneliä. Ja jos on jo valmiiksi vähän alakuloinen fiilis ja päädyn näkemään tai lukemaan jotain liikuttavaa...

...ei voi sietää kinkkuananas -yhdistelmää pizzassa? Voitte vaan kuvitella millaisen ongelman eessä oon jos haluun joskus ostaa pizzan puoliksi jonkun kanssa; kaikki muut haluavat aina kinkkua ja ananasta.

Samaistutteko mihinkään?


keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Pääsiäisjuttuja



Moikka taas tyypit, toivottavasti teillä on ollut kiva loma! Mun pääsiäis"lomasta" muodostui loppujen lopuksi kans aika huikea, vaikka pitkäperjantai jäikin mun ainoaksi vapaapäiväksi. Ehdin nähdä porukoita ja kavereita pitkästä aikaa kunnolla, ja se pitkäperjantai käytettiin poikaystävän kanssa hyvin rauhalliseen ja kiireettömään pääsiäisjuhlailuun. Eli siis oikeammin sanottuna ruoanlaittoon ja syömiseen.

Halusin mun ainoan vapaapäivän olevan mahdollisimman rento, joten ei nähty mitään erityistä vaivaa edes keittiön puolella - niin paljon kuin molemmat kokkaamisesta tykätäänkin. Jos haluaa jotakin suht juhlavaa ja äärimmäisen helppoa, niin pasta on ratkaisu numero yksi! Me laitettiin avokado-tomaattipastaa tacon ja limen makuisilla jättikatkaravuilla, kun pinterestistä sattui löytymään siihen kivan oloinen ohje. Tai siis "sattui", oikeasti käytettiin reseptinmetsästykseen yksi kokonainen ilta. Mutta joka tapauksessa, aika superhyvään ohjeeseen päädyttiin, koska mä ainakin voisin vetää sitä samaa pastaa vaikka joka päivä. Tässä linkki, jos haluatte testata samaa. Ohjeessa mainitut tomatillot me vaihdettin tomaatteihin, jotka vain kalttasimme ennen paahtamista. Samoin kesäkurpitsapastan tilalta käytettiin ihan normaalia tuorepastaa. 



Loppupäivä kului vielä aamuakin rennommissa merkeissä, kun syötiin matcha nice creamit, pelattiin kaapista löytyneillä uno -korteilla skibboa ja sovellettiin japanilainen teeseremonia mun keittiöstä löytyviin välineisiin. Oli aika lainehtiva pöytä sen jälkeen, kun kannujen puutteessa kaadeltiin vettä kupista toiseen, mutta oli silti jotenkin ihanan rauhoittavaa vain istua ja nauttia teestä. Vaikka tykkään normaalistikin juoda mun teen kaikessa rauhassa, niin teeseremoniassa jotenkin keskittyi vielä enemmän siihen hetkeen, olemiseen ja teen  makuun. Suosittelen kokeilemaan, jos yhtään tykkäätte teestä! 

Perjantain rentoilujen jälkeen jaksoi kivasti nähdä vielä kavereitakin viikonloppuna. Meillä oli porukkaa ja olin itsekin muiden luona iltaa istumassa, ja on kuulkaa ihan mielettömän kiva fiilis, kun ehtii pitkästä aikaa hengata isommalla porukalla ja vaihtaa kuulumisia. Mä saan energiaa ihmisten näkemisestä, ja olo on vieläkin paljon virkeämpi, kun viikonloppuna ehti ladata akkuja kivassa seurassa. 

Ihanaa alkanutta viikkoa teille tyypit! 


maanantai 17. huhtikuuta 2017

Lime-koriantericouscous

Mun piti alunperin syödä jotakin ihan muuta, mutta kaupassa alkoi tehdä hirveästi mieli limeä ja korianteria. Kasasin siis koriin niitä ja paria muuta raaka-ainetta, ja riensin kotiin kokkailemaan. Mun oli tarkoitus vain syödä nopeasti ja jatkaa sitten muihin juttuihin, mutta tästä tulikin niin superhyvää, että oli pakko napata blogia varten parit kuvat ja jakaa resepti teillekin. Helppoa, raikasta ja keväistä, - mitä muuta ruoalta voi edes toivoa tähän aikaan vuodesta? Ja kaikkein parasta tässä on se, että tää ruoka maistuu sekä kuumana että kylmänä. Ylijäänyttä sapuskaa ei siis tarvitse vaivautua lämmittämään, vaan sen voi syödä ihan hyvin myös jääkaappikylmänä.



LIME-KORIANTERICOUSCOUS

n. 2dl couscousia
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 prk kikherneitä
1 iso porkkana
1 pieni tai puolikas iso kesäkurpitsa
puolikkaan limen mehu ja raastettu kuori
1 ruukku korianteria
mausteeksi pippuria, chiliä ja reilusti inkivääriä

1. Valmista couscous pakkauksen ohjeen mukaan, muttakäytä suolan sijasta puolikas kasvisliemikuutio.
2. Pilko sipuli ja hienonna valkosipulinkynsi, ja kuullota ne pannulla öljyssä. 
3. Kuori porkkana ja raasta se isoksi raasteeksi. Pilko myös kesäkurpitsa, ja lisää ne ja kikherneet pannulle. Paista hetki.
4. Lisää panulle limemehu ja -raaste ja mausteita maun mukaan. Levyn voi jo sammuttaa.
5. Sekoita joukkoon couscous ja korianteri. Voit repiä korianteria vähän pienemmäksi jos haluat. Nauti.

Tää ruoka maistuu kotikeittiön lisäksi parhaiten esimerkiksi pyöräretkellä, puistopiknikillä tai joen rannassa. Suosittelen kokeilemaan.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Teidän somet

Mitä tehdä, jos inspiraation puutos iskee ja kaipaisi lisää huipputyyppejä seurattavaksi eri someihin? Selkeästi kannattaa kysyä teiltä, koska taannoiseen linkkaa somesi -postaukseen tuli ihan hulluna vastauksia. Etenkin instagramin puolelle löytyi monia ihania uusia seurattavia, ja olikin hullun vaikea valkata niistä vain muutama esiteltäväksi. Pari upeaa blogiakin löytyi lukulistan jatkoksi. Kiitos teille kaikille somenne linkanneille, ja käykääpä kaikki kurkkaamassa näiden upeiden tyyppien instat ja blogit!


INSTAGRAMIT
JVSMIINA - Jasu on itse asiassa ollut mun seurattavissa jo ennestään, mutta pitihän mun silti jakaa tää tyyppi teillekin. Just sellaisia sopivan rentoja ja persoonallisia kuvia, joista saa itsekin niin paljon inspiraatiota.
LALARISSAB - Inspiraatiota löytyy myös tältä tililtä. Ihanan tunnelmallisia kuvia, ja etenkin reissujuttuja on aina hauska seurata. 
SONJATUULIAK - Sonjan blogia oonkin seuraillut jo pidemmän aikaa, mutten oo jostain syystä aiemmin päätynyt hänen instaramiinsa asti. Vaan onneksi nyt löytyi, nimittäin blogista tuttu hyväntuulisuus ja kauniit kuvat jatkuvat myös instagramin puolella.
SAAARANNIKA - Ihan mielettömiä kuvia, ja ihana tunnelma koko feedissä. Vaikka normaalisti olenkin värien ystävä, niin jokin näissä melko mustavalkoisissa kuvissa silti iskee. 


BLOGIT
TIIA JUUTINEN - Oon seuraillut Tiian kuvailuja enemmän tai vähemmän aktiivisesti jo varmaan vuosia, ja vaikka taitotaso oli alunperinkin jo hyvä, niin nyt nää kuvat on vielä miljoonasti upeampia. Kattokaa nyt vaikka tota lintukuvaakin. Tiia osaa kuvata suunnilleen kaikkea taaperoista eläimiin ja tapahtumiin, ja ehkä osittain just monipuolisuuden takia Tiian blogi onkin niin kivaa seurattavaa.
THE WHAT - Jos ootte miettinyt, mistä löytyy oikeasti kirjoitustaitoisia tyyppejä, niin tän blogin takana on ainakin yksi sellainen! Jasun kolumnityylisiä tekstejä lukiessa saa vuoronperään nauraa ja ärsyyntyä, ja lopuksi jäädä pohtimaan välillä kevyempiä, välillä vakavampia aiheita joita Jasu teksteissään nostaa esiin. 

Löytyikö teille uusia tuttavuuksia näistä?

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Kevättä ilmassa

Lämmin auringonpaiste ja pöydällä nököttävä kukkakimppu ovat ihan mielettömiä kevätfiiliksen luojia. Vaikka tuolla ulkona nyt hieman ripsiikin, niin aamuinen aurinko jaksaa piristää mua edelleen. Tai ehkä se on tää yhtäkkinen oma aika, jota ei viime viikkoina oo niin paljoa ollut. Mutta joka tapauksessa, kevätfiilis on huipussaan ja lahjoinkin sen kunniaksi itseäni kivoilla kukkasilla.



Vuodenaikojen vaihtelu on musta yksi Suomen luonnon parhaita puolia. Ei ehdi kyllästyä yhdenlaiseen maisemaan, kun jo sataa lunta tai kasvaa uutta lehteä tai muuta sellaista. Nytkin tuntuu siltä kuin olisin vasta intoillut syksyn ekoista pakkasista, ja nyt jo pääsen ihailemaan kevään ekoja kukkia. Erityisen iloinen oon niistä muutamasta sini- ja punavuokosta, joita näin lähimetsässä, ja tienvarretkin alkavat hiljakseen täyttyä iloisen keltaisista leskenlehdistä. Ihan kohta saadaan kesäkin tänne ja oikeasti lämpimät ilmat. 

Mulla on ihan hulluna suunnitelmia tälle keväälle, saa nähdä kuinka paljon niistä edes ehdin oikeasti toteuttaa. Tuun kertomaan teillekin näistä jutuista sitä mukaa kun saan niitä toteutettua, sillä joukossa on paljon ihania resepti-idiksiä ja muita hienoja ideoita, joista uskon teidänkin tykkäävän. Ja hei kertokaas tekin, että mitä kaikkea hauskaa aiotte tän kevään aikana puuhailla? 

torstai 6. huhtikuuta 2017

Moikka taas, tyypit!



Ihanaa olla taas bloggerin ääressä ja tajuta, että koko hullu kiiremylläkkä on jo takana päin. Ehtii taas blogata ja nukkua ja vaikka laiskotellakin jos siltä tuntuu. Ja kyllä muuten tuntuu ainakin tällä hetkellä, kun ei ole ehtinyt kunnolla edes nukkumaan pitkään aikaan. Kuluneet pari viikkoa ovat olleet superhetkisiä, ja sen on huomannut suunnilleen kaikessa aina väsähtäneestä peilikuvasta huonontuneeseen lähimuistiin. Ai miten niin liian vähän unta? Ei tollasta kiirepyöritystä olisi kauaa kestänyt, mutta kummasti lohdutti se tieto että parissa viikossa kaikki on ohi ja ehtii taas nukkua. Nyt voi huolettomasti unohtaa stressin ja muun ja keskittyä ihan vain olemiseen.

Ton kiirejakson aikana muuten huomasi todella selvästi sen, miksi on niin tärkeää saada kunnolla lepoa, liikuntaa ja oikeanlaista ruokaa. Vaikka hyvästä ruokavaliosta onnistuinkin pitämään kiinni myös viimeisten parin viikon aikana, niin liian lyhyeksi jääneet yöunet ja hyvin vähäinen liikunta vaikuttivat ihan hurjasti omaan hyvinvointiin. Mä ajattelen, että joka ikisestä asiasta ja tapahtumasta voi oppia jotakin, ja tänkertainen opetus taitaa olla se, että älkää ikinä hankkiko itsellenne niin paljoa kiireitä, ettette ehdi pitää kasassa hyvinvoinnin peruspalikoita. Ne kuitenkin vaikuttavat niin paljon siihen, millä fiiliksillä me täällä tallustamme päivästä toiseen.



Opin mä muuten itsestäni senkin seikan, että nipistän tarvittaessa mieluummin jopa nukkumisesta kuin hyvästä ja ravitsevasta ruoasta. Useampana iltana nukkumaanmeno venähti entisestäänkin, kun paahdoin kasviksia tai sekoittelin kuskusmössöä seuraavien päivien eväiksi. Olisi muuten kiinnostavaa kuulla, että mitkä jutut on teille niin tärkeitä, että haluatte pitää niistä kiinni silloinkin kun aikaa ei oikeastaan ole? Mulle yksi tällainen juttu on selkeästi hyvä ruoka, mutta poikaystävän ja ystävien kanssa juttelu on älyttömän tärkeää myös. Ilman noita kahta (kolmea?) olisi vaikea selvitä kiireestä tai yhtään mistään.

Ihanaa ja mahdollisimman rentoa loppuviikkoa teille! Unohdetaan jooko kaikki stressinaiheet ja ollaan vain.


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Shhhh...



Mun piti postata tänään teille yhdestä aiheesta, josta mulla riittäisi sanottavaa vaikka kilometritolkulla. Ei siis luulisi olevan kovinkaan vaikea homma saada asiaa postauksen muotoon, mutta niin vain kävi että pitkän pakerruksen jälkeenkin kasassa oli vain joitakin irtonaisia lauseita. Se postaus saa siis tältä erää jäädä, mutta tulen kyllä julkaisemaan sen myöhemmin kun saan jotain tolkkua niihin lauseisiin. Sen sijaan ajattelin tulla infoamaan teitä pienestä blogihiljaisuudesta, jota tulee kestämään ainakin nyt alkavan viikon loppuun asti. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta tuntuu kyllä siltä etenkin kun mulla olisi vaikka mitä ideoita mitä haluaisin päästä toteuttamaan. Aika vain ei riitä edes puolikkaaseen postaukseen. Paitsi siis tänään olisi riittänyt, mutta mun lepoa huutavasta päästä ei lähde tällä hetkellä yhtäkään järjellistä ajatusta.

Mulla on siis ihan mielettömän kiireinen viikko takana - oon ehtinyt käydä kotona lähinnä nukkumassa, ja sitäkään en ole kerennyt tekemään tarpeeksi. Tulossa on toinen samanmoinen repäisy, mutta sen jälkeen pitäisi onneksi jo helpottaa. Ymmärrätte varmaan että vaikka tykkäänkin bloggaamisesta ihan älyttömästi, niin tällaisessa vaiheessa sekin on vain pakko sysätä syrjemmälle. Ja jo reilun viikon jälkeen aikaa on taas myös bloggaamiseen. Vaikka hiljaisuusaika ei olekaan kovin pitkä, niin ajattelin että on silti reilua kertoa teillekin missä mennään, eikä vain hiljetä noin vain. Ja ehkä mä voin toimia myös varoittavana esimerkkinä, että älkää ikinä hankkiko niin kiireistä kalenteria ettette ehdi kunnolla edes nukkua - ei meinaan paljoa naurata tää tilanne. Mutta katse kohti ensi viikon loppua, nimittäin sen jälkeen ehtii taas hengittää. Ja nukkua.

Toivottavasti teillä on vähän vähemmän kiirus ♥ Kivaa viikonloppua sinne!

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Hello Spring



Maassa on vielä lunta, mutta ilmassa tuoksuu jo kevät. Puihin ilmestyneet pikkiriikkiset silmut kasvavat päivä päivältä, ja auringonpaiste tekee parhaansa sulattaakseen lumikinosten lisäksi myös sydämet. Hymyilyttää. 

Kevätpäiväntasaus on mulle aina merkki siitä, että kevät on vihdoin ihan virallisestikin täällä. Vaikka nää sitä seuranneet pari päivää ovat olleet aika kylmiä ja sateisia, niin jaksan silti uskoa että pian saadaan jo kevään ekat kukat ja kaikki. Erityisesti odotan piknik-säitä (ja tarpeeksi kuivaa maata), koska uskon että pääsykoeluvutkin sujuvat paljon paremmin ulkoilmassa. 

Mulla on tiedossa aika kiireinen kevät, sillä oon taas vaihteeksi onnistunut täyttämään kalenterini aika huolellisesti ihan täyteen, mutta toisaalta nautin tästä. Mulla on isoimmat pääsykoeluvutkin jo takanapäin - kertaan tottakai jo opittuja asioita, mutta mitään uutta tai vaikeaa pääsykoematskuissa ei enää ole. Nyt vaan yritän olla ottamatta liikaa stressiä mistään ja varsinkaan niistä pääsykokeista, ja nauttia sen sijaan keväästä.

Onko teillä jotain suunnitelmia keväälle? Ja oli tai ei niin ihanaa kevättä joka tapauksessa!